Etsi
  • Klassiska Båtar

Viviron vei Suolakupin niukasti ennen La Jollaa

Päivitetty: 29. elok.

Klassisten veneiden Suolakuppi ratkesi sunnuntaina Loviisanlahdella Vivironin ja La Jollan tiukassa kaksintaistelussa. La Jolla voitti ensimmäisen lähdön vajaan minuutin erolla Vivironiin, kun taas Viviron toisessa lähdössä otti melkein kahden minuutin voiton La Jollasta. Näin Viviron otti kokonaisvoiton tämän kesän Suolakupissa niukasti paremman sarjan ansiosta neljässä osapurjehduksessa. Göteborgin ekojen selvä voittaja oli Natalia.

Lähdössä oikealta Viviron, La Jolla, Jade ja Gertrud.

Sunnuntaina purjehdittiin kaksi lähtöä Suolakupissa, kun viime sunnuntain kisa peruttiin liian kovan tuulen takia. Nyt tuulta oli kuitenkin niin niukasti, että ensimmäinen purjehdus kesti noin 3 sekuntimetrin eteläkaakon tuulessa ennätyksellisen pitkään. Kun nopeimmat veneet normaalisti kiertävät radan Laivasillalta Varissaren kautta ja Dunkahällin ympäri takaisin Laivasillalle alle 45 minuutin oli nopeimman veneen aika ensimmäisessä lähdössä nyt tunti ja 20 minuuttia. Kaksi venettä ei ehtinyt maaliin maksimiajan kahden tunnin kuluessa. Toiseen lähtöön rata lyhennettiin heikkenevän tuulen takia ja kaikki veneet ehtivät maaliin alle tunnissa.


Ensimmäisen lähdön klassisissa veneissä voitti Pekka Taipaleen kipparoima La Jolla II. Toiseksi tuli Viviron II miehistönään Magnus Johansson ja Willy Johansson ja kolmanneksi purjehti Jade miehistönään Antti Muuronen ja Eija Muuronen. Toisessa lähdössä osat vaihtuivat kärjessä niin, että Magnus Johansson otti voiton ennen Pekka Taipaletta. Kolmas oli tässäkin lähdössä Antti Muuronen.


Kärkikolmikko maalisuoralla: Viviron, La Jolla ja Jade.

Göteborgin ekojen molemmat lähdöt voitti Karl-Henrik Stålströmin ohjaama Natalia. Minna Lahtisen kipparoima Pirri VI ja Robin Fröbergin Juanita eivät heikossa tuulessa päässeet ensimmäisessä lähdössä maaliin maksimiajassa ja jättivät toisen lähdön purjehtimatta.


Klassikkovene Gertrud teki paluun kilpaladulle kahden vuoden tauon jälkeen ja sijoittui ensimmäisessä lähdössä kahdeksanneksi ja toisessa seitsemänneksi miehistönään Robert Lindström, Olli Vanne ja Juhani Rytkönen.


Klassisten veneiden purjehduskausi päättyy lauantaina 10. syyskuuta perinteiseen Äyskäri-purjehdukseen.


Suolakupin tulokset ->




91 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki