top of page
Etsi
  • Writer's pictureKlassiska Båtar

Nenne Stålström vei Suolakupin

Karl-Henrik "Nenne" Stålströmin kipparoima Tom varmisti kokonaisvoiton klassisten veneiden Suolakupissa voittamalla sunnuntaina neljännen ja viimeisen osapurjehduksen. Stålström kirkasti näin viime vuoden toisen sijansa sijoituksillaan 7, 2, 6 ja 1 neljässä osapurjehduksessa.


Tom (vas.) ja Joosep loppusuoralla.

Toiseksi kokonaistuloksissa sijoittui Antti Muurosen Jade ja kolmanneksi Magnus Johanssonin Viviron II. Myös he paransivat sijoituksiaan viime kaudesta. Sandö, jonka ruorissa sunnuntaina oli Dan Henriksson, sijoittui tälläkin kaudella neljänneksi. Kisa viidennestä ja kuudennesta sijasta oli tiukka Markus Verrosen Joosepin ja Dierk Kühnin Robinin välillä päättyen Verrosen eduksi paremmalla sijoituksella viimeisessä purjehduksessa.


Neljäs ja viimeinen osakilpailu purjehdittiin kelvollisissa oloissa 4 sekuntimetrin koillistuulessa, joka kuitenkin laantui kisan loppua kohden. Viimeiseen kilpailuun osallistui seitsemän venettä.

Pekka Taipaleen La Jolla II sijoittui kolmanneksi.

Karl-Henrik Stålströmin voitto sunnuntaina oli selvä, mutta seuraavista sijoista käytiin kova kamppailu. Markus Verrosen Joosep, Pekka Taipaleen La Jolla II ja Magnus Johanssonin Viviron II sijoittuivat loppuajoissa 49 sekunnin sisään.


Göteborgin ekat eivät purjehtineet sunnuntaina. Herbert Stålströmin Pirri VI oli jo etukäteen varmistanut kokonaisvoiton ennen Bo Nordmanin Elvin.


Klassisten Veneinen kausi päättyy tulevana lauantaina perinteiseen finaalipurjehdukseen Äyskäri. Lähtö tapahtuu kello 13 Laivasillalla.


Tulokset viimeisessä osakilpailussa:

1) Tom (Karl-Henrik Stålström) aika tasoituksen jälkeen 3195 sekuntia, 2) Joosep (Markus Verronen, Anna Verronen, Marjatta Hytönen) 3301, 3) La Jolla II (Pekka Taipale) 3325, 4) Viviron II (Magnus Johansson, Markku Ahleskog) 3350, 5) Signe (Tapani Salonen, Antti Muuronen) 3409, 6) Sandö (Dan Henriksson, Peter Kähärä) 3430, 7) Ruth (Anders Weckström, Stephen Vanstone) 3445.


Lopputulokset:

Klassiset veneet:

1) Tom 9 pistettä, 2) Jade 11, 3) Viviron II 13, 4) Sandö 14, 5) Joosep 15, 6) Robin 15, 7) Ruth 20, 8) Signe 21.

Göteborgin ekat:

1) Pirri VI 3, 2) Elvi 6.



82 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page