top of page
Etsi

Vauhtia ja dramatiikkaa Äyskäri-purjehduksessa

Klassisten veneiden perinteisestä kauden päätöksestä Äyskäri kehittyi lauantaina vauhdikas ja dramaattinen purjehdus. Pohjoinen noin 7 sekuntimetrin ja kovasti puuskainen tuuli laittoi niin kippareita kuin veneitä koetukselle. Kymmenestä lähteneestä veneestä kahdeksan purjehti kuitenkin maaliin.


Myötätuulilähtö Laivasillalta oli komea näky.

Klassisten veneiden luokassa ylivoimainen voittaja oli kotkalainen Pekka Taipale omarakenteisessa La Jolla II -veneessään, joka tuli maaliin puoli tuntia ennen toiseksi nopeinta Magnus Johanssonia Viviron II:sta. Taipale suoritti radan 3,7 solmun keskinopeudella. Tämä oli Taipaleen kolmas purjehdus Loviisassa. Varovaisen kahdeksannen sijan jälkeen Suolakupissa kaksi viikkoa sitten ja sijoitettuaan kolmanneksi viikkoa myöhemmin oli nyt aika näyttää mistä kipparista ja veneestä on kysymys.


Köliveneiden luokassa käytiin tasainen ja näyttävä kisa maalisuoralle asti Jan Lindströmin Jolenen (J/80) ja Eero Heinosen Idefixin (X 99) välillä. Ero maalissa oli 21 sekuntia Lindströmin hyväksi. Veneet kiersivät Svartholman noin 5 solmun keskinopeudella.


Pekka Taipaleen La Jolla II purjehti hienon kisan.

Klassiset veneet purjehtivat noin 5 meripeninkulman radan Laivasillalta Siksalan ympäri, kun köliveneet kiersivät noin 10 meripeninkulman radan Tullisillalta Svartholman ympäri ja nekin maaliin Laivasillalla.


Suureksi hämmästykseksi Göteborgin ekat kulkivat todella hyvin vaativassa säässä. Sekä Herbert Söderströmin Pirri VI että Bo Nordmanin Elvi tulivat maaliin nopeammin kuin kaikki niin sanotut talonpoikasveneet lukuunottamatta Pekka Taipaleen La Jolla II:sta.


Gavin O'Mahoneyn V. Bering hinataan satamaan.

Kaksi venettä joutivat keskeyttämään vesillä. Helsinkiläisen Gavin O'Mahoneyn vene V. Bering kaatui hyvissä asemissa paluumatkalla kohta Dunkahällin jälkeen. Meripelastus, joka takaa turvallisuuden klassisten veneiden purjehduksissa, oli nopeasti paikalla ja sai O'Mahoneyn ylös vedestä ja V. Beringin kölilleen niin, että vene saatiin hinattua satamaan. Bo Wilenius Amigo 23 -köliveneessä Amerigo joutui keskeyttämään ruorivian takia.


Sukeltaja Janne Lehtola tutkii Lady X:n vaurioita.

Äyskärin suuri nähtävyys, Ilkka Rantasalon Lady X (X 50) purjehti kovassa vauhdissa kiveen Tullisillan läheisyydessä joitakin sekunteja ennen lähtöä. Satamassa paikalle kutsuttu sukeltaja Janne Lehtola saattoi todeta, että vene selviyityi naarmuilla kölissä ja vähillä vauroilla ruorissa, joten vene pääsi sunnuntaina purjehtimaan kotiin Helsinkiin.


Palkintojenjaossa päätösjuhlassa purjehdusten jälkeen kiertopalkinto erinomaisesta toiminnasta seuran hyväksi luovutettiin Dierk Kühnille.


Kilpailujohto kiittää kaikkia purjehtijoita ja järjestelyissä auttaneita seuran jäseniä hienosta purjehduskaudesta.


Klassiset veneet:

1) La Jolla II (Pekka Taipale) aika tasoituksen jälkeen 5182 sekuntia, 2) Joosep (Anders Weckström, Stephen Vanstone) 7743, 3) Viviron II (Magnus Johansson, Markku Ahleskog) 7820, 4) Sandö (Dick Lindfors, Peter Kähärä) 10348. V. Bering DNF.


Göteborgin ekat:

1) Pirri VI (Herbert Söderström, Mikael Söderström) purjehdittu aika 5220 sekuntia, 2) Elvi (Bo Nordman) 6262.


Köliveneet:

1) Jolene (Jan Lindström, Juckis Lindström, Karl-Henrik Stålström) aika LYS-luvun jälkeen 8660 sekuntia, 2) Idefix (Eero Heinonen, Pentti Louhio, Rasmus Helenius) 8950. Amerigo DNF, Lady X DNS.



Haipakkaa menoa Tullisillalla:



138 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page