Perinteisestä Äyskäri-purjehduksesta lauantaina tuli tasokas ja näyttävä päätöskisa vilkkaalle purjehduskaudelle Loviisassa. Purjehdukseen osallistui kaksitoista venettä hienoissa alkusyksyn olosuhteissa Loviisanlahdella.
Vielä tunti ennen lähtöä tuuli ei tarjonnut rohkaisevia näkymiä merelle. Eteläinen ilmavirtaus jaksoi siinä vaiheessa edetä vain noin 1 metrin sekuntivauhdilla. Lähtöön mennessä tuuli kuitenkin ripeästi piristyi jo kolmeen metriin sekunnissa ja sekä lähdöt että kisat voitiin viedä läpi erinomaisissa aurinkoisissa olosuhteissa.
Tuulen suunta etelästä tarkoitti, että sekä lähtö että osuudet Svartholmaan ja Siksalaan taivallettin luovimalla vastatuuleen, kun taas paluumatka Laivasillalle tultiin pääasiassa lenssillä myötätuleen.
Tuulen suunta radalla antoi hyvän vauhdin veneille, joiden kryssiominaisuudet ovat hyvät ja purjepinta-ala suuri. Mutta yhdessä pidempien rataosuuksien kanssa, se johti myös pitkiin väleihin maalissa. Niinpä nopeimman ja hitaimman klassisen veneen ero maalissa kasvoi tuntiin ja nopeimman ja hitaimman köliveneen ero puoleentoista tuntiin.
Tämän vuoden Äyskärissä purjehti kuusi klassista venettä, kolme Göteborgin ekaa ja kolme kölivenettä. Klassiset veneet ja Göteborgin ekat kiersivät Siksalan myötäpäivään, kun köliveneet purjehtivat Svartholman ympäri vastapäivään.
Klassisten veneiden ja Göteborgin ekojen lähdöstä tuli tiukin ja näyttävin tällä kaudella. Lähes kaikki veneet olivat laskenet lähtöajan tarkasti ja asemoituivat lähtöviivalle tiiviiseen ryppääseen, josta suuren maailman tyyliin kuului myös huutoa ja suolaisia kommentteja.
Jo aikaisessa vaiheessa klassisten veneiden kisaa karkuun pyrkivät ennakkosuosikit, Rolf Ahlbergin Viola, Magnus Johanssonin Viviron II ja Pekka Taipaleen La Jolla II. Kippareilla oli hyvä tuntuma toisiinsa Siksalaan asti, mutta Varvssundetista alkoi myötätuulessa syntyä pieniä etäisyyksiä.
Rolf Ahlbergin ohjaama Viola-vene purjehti lopulta maaliin minuutin erolla Magnus Johansson kipparoimaan Viviron II:een ja kaksi minuuttia ennen Pekka Taipaleen La Jolla II:ta. Tasoitusten jälkeen kakkosen Vivironin ja kolmosen La Jollan ero oli tosin vain kuusi sekuntia. Dierk Kühnin Robin-vene purjehti tämänkin kisan hyvin ja saapui maaliin neljäntenä, noin 20 minuuttia ennen viidenneksi sijoittunutta Sandöta.
Tässä kisassa myös köliveneet lähtivät Laivasillan edustalta. Katsojat pääsivät näin ihailemaan isojen purjeveneiden tiuhaa luovimista kapealla väylällä Tullisiltaa kohti.
Köliveneet kiersivät hienoissa olosuhteissa Svartholman vastapäivään. Ennalta tämän kisan nopeimmaksi tiedetty, Eero Heinosen X99-vene Idefix, viipyi radalla runsaat kaksi ja puoli tuntia, mikä korkean LYS-tasoituksenkin jälkeen riitti voittoon Jere Sipolan Guy 33 -veneestä Vinossa. Sipola jäi maalissa Heinosesta noin viisi minuuttia tasoituksen jälkeen.
Göteborgin ekojen mestaruuden vei odotetusti Karl-Henrik Stålströmin ohjaama Natalia. "Nenne" Stålström tarvitsi Siksalan kiertoon noin kaksi tuntia, kun toiseksi sijoittunut Robin Fröbergin Juanita viihtyi radalla puoli tuntia kauemmin.
Klassisten veneiden purjehduskausi päätettiin lämminhenkiseen palkintojenjakoon ja iltajuhlaan, jossa taas riitti puhetta ja värikästä tarinaa kippareiden kesken.
Comments